Minä tein sen, Naisten Kymppi 55min:ssa :)

En voisi olla ylpeämpi itsestäni, tämä on ollut pitkä ja mieleenkiintoinen matka itseäni kanssa. Olen todella kiitollinen ja onnellinen, että kykenin saattamaan loppuun minkä aloitin. Tarkoituksena oli osallistua Naisten Kymppiin 2011 ja se onnistui sunnuntaina 22.05.11. Menin hölkkääjäryhmässä eli toinen lähtö ja kävelin välillä, koska usein oli vaikea päästää eteenpäin edellä olevien ihmisten takia. Sää oli melkein liian kuuma juoksupäivälle, mutta oli ihanaa että aurinko paistoi :) Olin niin huolissani pärjäämisestäni, mutta onneksi paikan päällä ei enää hermostuttanut kovinkaan paljon. Siitä huolimatta pyrin olemaan näkymätön kuvauksien kanssa, ajattelin jos en pärjääkään en haluaisi mitään todisteita julkisuutteen :)  Mutta kun pärjäsinkin hyvin ja vihdoinkin pääsin MAALIIN alle tunnissa olin niin nöyrä! Aivan uskomatonta vai mitä! Yllättyin todella itsekin, kun siskoni maali-alueella huusi "mitä sä nyt jo täällä teet"? Katsokaa kun itse pyysin häntä odottamaan rauhassa, jos vaikka minua ei näy edes kl.17.00 menneessä jolloin tapahtuman olisi tarkoitus päättyä "kyllä mä sieltä päivän aikana tulen" :)


Minä uskoin etten pärjäisi, koska ennen tapahtumapäivää en ole ehtinyt juosta enempää kuin noin 4-5km yhtä jaksoisesti. Tämä sai minut uskomaan etten pärjäisikään loppuun asti vetämään,mutta onnistuinkin. Seuraavat 3-4päivää joka-ikinen-lihas ja luu minun vartalossani särki kuin viimeistä päivää. Jopa istuminen teki niin kipeää, että säästin pissa-reissutkin niin myöhään kuin mahdollista. Kun menin alas, kyyneleet virtasi portaissa. Olin asioimassa terveyskeskuksessa ja pyysin receptilla puudutusaineen, mutta lääkäri vain nauroi ja totesi lisää harjoittelua ehkä olisi paikallaan ennen juoksemista. Anyways SE OLI SEN ARVOISTA, KAIKKI TUO SÄRKY JA KYYNELEET aivan kaikki oli sen arvoista :) Tunne on edelleenkin MAHTAVAA! Asuvalintani oli täydellinen (siitä kuvia myöhemmin):D

 

Viimeinen harjoituskerta

Tänään vedin viimeisen juoksuharjoituksen ennen Naisten Kymppi 2011. Kävimme siskon kanssa ihan kisa-alueella kiertämässä. Aivan loistava idea, vaikkakin itse sanon! Olo on mahtava, huominen levätään ja sunnuntaina pidetään hauskaa naisporukassa :D Toivottavasti kaikki menee hyvin, vähän jännittää mutta ei niin paljon enään - onneksi. InshaAllah/toivottavasti tästä kokemuksesta tulee niin hyvä, että Naisten Kymppi alkaa oleen vuotuinen juttu ainakin itselleni, eikä vain loppu ensimmäiseen yritykseen! :)

Nooh nyt pettiin ja huomenna kattoo jos jaksan laittaa kuvia kisa-asusta, jos en ehi kannattaa tulla paikan päällä ihastelemassa :D

Kannustavat puheet mitkä pyörii päässä...

Tämä matka Naisten Kymppiin alkoi melkein vuosi sitten, minun oli todella vaikeaa kävellä edes rappusia alas keisarileikkauksen jälkeen. Juuri leikkauksen jälkeen oli motivaatio maassa tehdä yhtään mitään. Olin niin pettynyt "itseääni" etten voinut synnyttää normaalisti, synnytyksen käynnistämisestä huolimatta ja että mun raskaus meni jopa 18päivää yliaikaa ennen kuin päädyttiin "hätä-sektioon". Ihan raskauden alkumetreistä lähtien pyysin sektiota, mutta lääkäri(t) oli erimieltä asiasta - "tottakai sinun pitää normaalisti synnyttää ja PISTE" (lyhyeesti sanottuna). Joten raskauden loppumetreilla, etenkin kun minut kutsuttiin sisään käynnistystä varten päätin että varmasti normaalisti syntyy piste. Ajattelin että olen odottanut/kestänyt näin kauan nyt loppu viedään kunnialla, mutta aina ei voi voittaa - eikä edes joka kertaa! 

Anyways jotta voisin päästää kuntoon taas oli pakko asettaa itselleni tavoitetta elämässä, minkä nojalla yrittäisisin parhaan kykyni mukaan päästää hyvään kuntoon. En ainoastaan itseäni takia vaan myös lasteni takia! Kuinka moni äiti haluaa kävellä lapsensa perässä about 500metria koko ajan tai kuinka moni äiti haluaa usein sanoa lapsilleen "ei nyt - äiti ei jaksa". Ajatus liikunnasta vahvistui, kun ensimmäisen kerran yritin mennä lastenvanujen kanssa mäkeä alas - että se sattui selkään, kun ei ole vatsalihaksia ollenkaan.

Matkan varrella olen keskustellut tästä ideasta ja kehityksestäni sekä blogilla että perheen/ystävien kanssa ja olen saanut paljon positiivista palautetta. Jotkut jäivät päähän vahvemmin kuin toiset. Esim. Kun isälleni kerroin tästä ensimmäisen kerran hän hymyili ja hänen kommentinsa oli "meidän suvussa me emme ole urheilijoita, vaan satsataan koulutukseen! :) Tätä on vaikea unohtaa, aina kun en jaksa juosta "treeni" reittiä loppuun asti tämä isän kanssa käyty keskustelu pyörii minun päässäni. Tämä tavallaan antaa minulle luvan ottaa iisisti, eikä vaatia itseltäni huipputuloksia näin urheilun merkeissä. It's just not in me to win this game :D Minun sisarukset puolestaan jakautuivat kahteen: osa uskoo että pärjään, toiset sanovat: "Etkai ihan tosissasi meinaa osallistua, sinä joka vielä imetät". Ja monet ihanat ystävät/tutut/FACEBOOK-klaanini  kannustavat kovasti ja jos ei muuta niin edes yrittämään maaliin asti päästä :).

Minä todellakin arvostan teidän kaikkien kannustukset! Se on kullan arvoista - etenkin nyt kun alkoi näin loppumetreilla jännittämään. Why did I signed up for this pyörii minun päässäni ainakin kerran päivässä. Ei sen takia että olisin huonossa kunnossa, vaan koska joudun osallistumaan tähän "yksin" - lähinnä asuvalintani takia minua jännittää ihan kamalasti. Vaikkakin SE on koko ajan ollut minulle päivänselvää, että haluan juosta juuri tässä asussa. Whatever happens, this is who I'm - take me as I am or leave me as I am. Because I will never change, as a human being I might "grow up", but my believes are what they are and IT makes me the person I am today - I wouldn't change it for the world. I'm really happy with my life and whatever I have or not have :) I really hope that you guys - my beloved readers do feel the same about your life! ♥

How do people do it - give up on sugar?!

Minä en voi elää ilman sokeria, no way no how. Totuus on, että sokeri merkitsee minulle enemmän kuin osaan sanoin kuvailla. Yleensä en edes huomaa kuluttavani sokeria päivittäin, suoranainen käyttö on vähäistä. Mutta jos ollaan oikein tarkkoja niin sokeria on kaikkialla. Nyt kun yritän olla sokerittomalla dieetillä, huomaan että minulla on todella paha sokeririipuvaisuus. Help! Tällä viikolla en ole enkä aijo leipoa yhtään kakkua tai makeista jälkiruokaa. Jos muut eivät pidä ajatuksesta so be it - sillä minä en millään osaa pitäyttyä niistä makeisista herkkuista mitä leivon. Aina on hyvä ajatella ei yksi pala tunnu missään ja ei tästä varmaan mitään "jälkeä" jää elimistöön ja eikai noin pienestä palasta suklaasta jne jne. Te kaikki "herkkusuut" tiedätte mistä puhun! Joten varmin tapa on kokonaan olla ei-makeis-ympäristössä! Ja varmasti myös minun lapset osaavat arvostaa niitä minun leivoksia paremmin jatkossa, kun huomaavat ettei se ole niin itsestään selvyys että äiti leipoo kun käsketään :D

Anyways ainoa huono asia sokeritomassa ruokavaliossa on se että ruokahalu KASVAA, minä en muistaakseni ole koskaan aikaisemmin syönyt niin paljon ruokaa kuin tällä viikolla. And people minähän yleensä syön paljon! Mutta annos määrät kasvoivat. Ensimmäiset kolme päivää meni aamupala, välipala, lounas, lounas, välipala, illallinen, illallinen ja iltapala. Jeps kun sanon paljon se on paljon. Täällä ihmeteltiin, etkö juuri syönyt lounasta tai eikö me juuri yhdessä syötty päivällistä...hehe..äidistä tuli "pohjaton". Mutta onneksi se on nyt ohi! :)

Pyydän ANTEEKSi sydämestäni pohjasta kaikilta teiltä joille olen "viisastellut" ja väheksynyt kun ovat valittaneet etteivät pysty sokerittomaan dieettiä vetämään. Erityisesti pyydän anteeksi niiltä parilta ihmiseltä, jotta olen auttanut laihduttamaan ja ollut niin ehdoton ja vaativa ja täysi-idiootti! Sillä muistaakseni en voinut ymmärtää, että paino nousi hiukan juuri sokeritoman dieetin alussa. Anteeksi! Jälleen kerran joudun valitettavasti hyväksymään sen tosiasian että olen VAIN ihminen ja varmasti teen lisää virheitä/väheksyn vääriä asioita väärään aikaan.

Aivan mahtava olo - 7days to go !

Ihan turhaan hermostuin, en ole niin huonossa kunnossa kuin pelkäsin - Jeej! :). Sekä perjantaina että lauantaina onnistuin lähtemään lenkille niin aamulla kuin illallakin. Lauantaina vielä illallakin juoksulenkille - jeej hyvä minä ja kiitos siskolle joka jaksoi mun seuraksi tulla :) Olisi ollut todella ihanaa, jos minulla olisi seuraa sinne Naisten Kymppiin. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kertaa. Minun olisi pitänyt paremmin panostaa siihen aikaisemmin, mutta kun en silloin vielä osanut ajatella koko tapahtumapäivää kunnolla. Nooh onhan minulla Ipodia seurana, kuhan en eksy reittiltä omissa ajatuksissani. Anyways nyt olen todella innoissani tapahtumasta, toivottavasti päivä onnistuu paremmin kuin osaan nyt varauttua :D

Päivän treeniohjelma:

45min juoksulenki aamulla
30min kotikuntopiiri


Iltapäivällä: Kierros itiksen ostarilla - sekin käy liikunnasta, kun lasten kanssa siellä pyörii lastenvaatte ostoksilla. Trust me :)

Tunnustus; love-hate relationship

Minulla taitaa olla sokeriin rakkaus-vihasuhde! Mitä enemmän haluan jättää sokerin kokonaan pois sitä enemmän kulutan sitä! Aivan mahdotonta! Päätin aikaisemmin että sokerittomalla dieetillä vedän loppua kohti, mutta tuon päätökseni jälkeen olen ostanut suklaata ja karkkia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi nyt eri pyhien ja synttäreiden varjolla olen vetänyt erilaisia kakkuja, ihan kuivakakusta, suklaa- ja täytekakkuun! Jotenkin sokerista on tullut uusi must have thing minulle ja se on todella bläääh, koska silloin minun yleiskuntoni "heikkenee" sillä sokeri saa aikamoisen "tuhon" aikaseksi elimistössä.


Mutta tässä yksi esim. kakku minkä en voinut jättää väliin alkuviikosta, näinkin lähellä H-hetkeä!

OMG - I'm in trouble!

Viikko enään jäljellä NAISTEN KYMPPIIN ja kuten olette huomanneet en ole ollut ahkeroimassa sen eteen helmikuun jälkeen. Elämä antaa ja välillä se antaa enemmän kuin jaksaa kantaa. Tosin ihan positiivistahan nämä kuukaudet ovat olleet, jos kokonaisvaltaisesti miettii. Mutta mikä tulee liikuntaan se on valitettavasti jäänyt melkein kokonaan poiskin, helmikuun jälkeen en voisi rehellisesti sanoa yrittäneeni my very bes. Kamalasti on ollut kaikenlaista tekemistä - omavalintahan kaikki toki. Mutta nyt ymmärrän paremmin, miksi äidit yleensä valittaavat ajan puutteesta pienten lasten takia. Liikunta on helppo valita pois aikataulusta muiden tieltä, että ehtii tekemään "tärkeämmät" asiat. Mutta hyvät naiset, ei se kotityö ikinä loppu tai edes vähene, joten on aivan pakko keksiä tavan elää normaalia perhe-elämää, olla työelämässä ja silti ehtiä harrastaa liikuntaakin. En tiedä kuinka se onnistuu, mutta tämän viikon aion ainakin yrittää! Viikon päästä sunnuntaina sitten selviää oliko tämä kaikki vaivan arvosta. Minun tavoitteet ovat realistiset nyt - yritän olla olematta se viimeinen henkilö, joka maaliin tulee. Tokihan jonkun pitää olla viimeinen - kunhan se joku ei ole MINÄ!

Wish me luck! It's very needed :)

Päivän treeniohjelma:

30min Juoksu aamulla ennen aamupalaa.

45min kävely illalla.

Onkohan kukaan teistä lukijoista osallistumassa Naisten Kymppi tapahtumaan?!? Jos on "juostaanko" yhdessä, laita s-postia jos halut kaveriksi sinne lähteä. Kiitos!