Tällä viikolla olen käynyt salilla ja treenanut maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina! Odotan edelleenkin yhteydenottoa personaltreinerilta - saattaa olla etteivät edes ota yhteyttä, sillä olen vain väliaikaisesti tällä salilla, (minun "oikea" kuntosalini avataan tämän kuukauden aikana ja siksi aikaan kun avataan tarjotiin mahdollisuutta treenata samanketjun eri pisteessä). Epäilykseni vahvistaa se fakta asia, että tiedustelin personaltrainerin perään kohta kaksi viikkoa sitten, silloin olin "seuraava" henkilö johon otettaisiin yhteyttä - kestääkö se näin kauan?
Anyways keskiviikona salilla oli ohjaaja "pyörimässä" ja pyysin häneltä vähän "ohjausta", kerroin haluavani treenata VAIN sivu-vatsalihakset. Hänellä oli todella hyviä, yksinkertaisia ehdotuksia. Yritän löyttää jostain videon näistä liikkeistä. Mutta yksi on että seisoo selkä suorassa ottaa käsipaino toiseen käteen ja toiseen laittaa niskan taakse (ilman käsipainoa) ja annetaan painon viedä kättä alaspäin reitä pitkin ja ylävartalo seuraa ilman että alavartaloa liikahtaa. Tätä tehdään molemmin puolin 12 x 3. Itse tein 15 x 3. Tällä viikolla kesittyin ylävartalon treenaamiseen ja on vähän vaikeaa kirjoittaa kun ei voi näyttää mitä laitetta tarkoittaa (pakko löyttää kuvia tai video tai sitten itse saan ottaa kuvia..).
Nyt kun käyn salilla useammin, jää helposti tuo ruokaohjeiden manipuloiminen vähemmälle. Nyt keksin hyvän iltapala salaatin, mikä on täynnä mm. enzyymejä ja vitamiineja.
* 1 dl kukkakaalia
* pala kurkkua
* 1 tomaattia
* 1 omenaa
*(lime mehu)
Huuhtele ja pilko kaikki ainekset pieniksi, purista limemehua niite päällä ja eikun syömään se on herkkua! Lisäksi se on terveellinen tapa viettää iltaansa. Jos tämä tuntuu liian kevyeltä eikä tule täyteläiseksi niin voi laittaa pari näkkileipää myös itselleen :)
perjantaina, lokakuuta 15, 2010
maanantaina, lokakuuta 11, 2010
Vihreä tee
Vihreän teen luokittelu terveysvaikutteiseksi johtuu sen farmakologisista koostumuksista. Vihreän teen laatuja ja makuja on monia. Esim. vihreän teen sisältämä EGCG (epigallokatekiinigallaatti) parantaa jopa 15-kertaisesti insuliiniherkkyyttä.
Vihreän teen puolesta:
* Antaa elinvoimaa: (sisältää mm. antioksidantit, B-C-ja E-vitamiini katekiini, kofeiini, kivennäisaineet, polysakkaridit, tanniinit jne jne)
* Piristää ja rentouttaa
* Vilkastuttaa aineenvaihduntaa
* Puhdistaa elimistöä
* Alentaa kohonnutta verenpainetta
* Parantaa Insuliiniherkkyyttä
* Alentaa haitallista LDL-kolestorolia
*Ehkäisee stressiä
* Hidastaa vanhemista ja suojaa soluja
* Vahvistaa verisuonten seinämiä
* Tappaa bakteereja
* Estää kariesbakteereja
* Estää pahanhajuista hengitystä
Vihreän teen terveysvaikutus on niin laaja, mutta yllämainitut asiat saavat riitää tällä kertaa motivoimaan/innostamaan sinua juomaan vihreää teetä. Siihen outoon makuukin tottuu pikkuhiljaa, ellei heti löydä itselleen sopivaa makua, kaikista noista makuvaihtoehdoista.

"Vuonna 2003 tehdyssä tutkimuksessa Sheffieldin yliopiston tutkijat osoittivat, että EGCG-katekiini voi myös suojata rustoja ja ehkäistä nivelrikkoa" (http://www.kuntoplus.fi/).
"Floridalaiset tutkijat puolestaan ovat havainneet, että EGCG estää beetaamyloidiproteiinin tuotantoa. Tämä proteiini aiheuttaa muistihäiriöitä Alzheimerin taudista kärsiville" (http://www.kuntoplus.fi/).
Kehonhuolto - autonhuolto
Yleensä miehet pitävät parempaa huolta autostaan kuin kropastaan (yleistäminen ei ole hyvä! nyt joudun kuitenkin tässä tapauksessa tekemään poikeukksen). Ja nyt jokainen auton omistaja kysyy itseltäsi huolehditko kroppastasi yhtä hyvin kuin autostasi? Mieti nyt tarkkaan, esim. öljyä vaihtaessasi ethän laittaisi öljyä bensatankiin tai vesitankiin vaan sinne mihin se kuuluu. Samalla tavalla kannattaisi ajatella sitä mitä laitat suuhusi! Se että syö terveellisesti ei todellakaan tarkoita, että pitäisi luopua kaikista herkuista, vaan ihan sitä että todella mietii mitä laittaa suuhunsa piste!
Anyways minun autoni päätti, että on aika hankkia vaihtaa pakoputki. Onneksi kuntosalin alakerrasta löytyi Paimolan autokorjaamo (Hitsaajankatu 10, ) pakoputken vaihto onnistui nopeasti, sillä välin kun olin salilla treenaamassa! Nuoret yrittäjät ovat todella mukavia, joustavia, ystävällisiä ja heitä on kehuttu rehelliseksi huoltomiehiksi :) Itse en tunne heitä, mutta asiakkaana kai tämäkin seikka selviää ajan kanssa. Olen (nais)autoilija, joka hermostuu todella herkästi autokorjaamoissa - tarvitsen luotettavan autokorjaamon, ettei aina tarvitse hiostaa veljiäni mukaan :). En ole "riippuvaista-tyyppiä" ja auton-huoltaaminen tekee minut aina epävarmaksi. Toivottavasti sille asialle on nyt tullut loppu, toki otan veljeni mukaan tähänkin korjaamon..edes kerran, siinä mielessä, että hän vahvistaa minun löyttänen hyvän korjaamon tietenkin ;). Tämä autokorjaamo on ollut vasta viikon auki!
Olen merkkihuoltanut tätä autoa, kun sillä oli ajettu 3000km, 6000km ja nyt harkitsen jos vaikka vaihtaisisin toiseen - uudempaan autoon, ennen kuin on ajettu yli 10 000km, että saan hyvän vaihtohinnan autolle ;).

Uusi viikko...Uudet haasteet!
Meni sitten enemmän kuin yksi päivä "palautua" kipeytyneistä lihaksista! Anteeksi kovasti ettei tuo minun arvioini pitänyt paikkaansa, en todellakaan ollut "paremmassa" kunnossa seuraavana päivänä - päinvastoin! Lihakset olivat todella kipeitä ihan eiliseen asti! Jotkut nyt uskovat, ettei se pelkästään Pilateesta johtunut vaan myös salilla käyttyäni en osannut venytellä kunnolla/oikein :( Anyways nyt olen oppinut tuosta pienestä opetuksestani :D
Tänään kävin kuntosalilla . En oikein jaksanut mennä ryhmäjumpaan.
* Treenasin Crosstrainerilla 10min
* Sivu vatsalihas laitteella 25 x2 per sivu
* Rintalihas laitteella 25 x 3
* Crosstrainerilla 10min
* Vibra-konella 5min (en uskaltanut enempää sektion takia).
+ venyttelin joka välissä kunnolla etten huomenna kärsi lihaskivusta :)

torstaina, lokakuuta 07, 2010
Auch!
Joka paikkaan sattuu...mistä olisi arvannut, että fitness Pilates voi saada tämän kokonaisvaltaisen kiputilan aikaseksi..nyt ei kyllä pysty kirjoitamaan kun lihaksiin sattuu...pakko lopeta tähän..jatkan huomenna...jos vaikka silloin sattuis vähemmän käsien liikuttelu :)
maanantaina, lokakuuta 04, 2010
Kunnioita kehoasi - it's yours to keep for now..
Ajattele elämääsi ja ympäristöäsi missä elät tällä hetkellä. Mieti miten paljon aikaa ja energiaa sinulta menee päivittäin ollaksesi mieliksi raikkailesi, läheisillesi ja ystävillesi?! Kunnioitusta ja ymmärystä osaat osoittaa heitä kohtaan eri tavalla tilanteesta ja ihmisestä riippuen. Et mielelläsi tee mitään pahoittaaksesi heidän mieltään tai evätääksesi heiltä mitään, minkä voit antaa. Seuraavaksi mieti miten monta kertaa teit jotain heidän hyväkseen vaikka et olisi millään jaksanut.
Nyt kysy itseltäsi miksi et voisi osoittaa kunnioitusta kehoasi kohtaan ja tehdä "vaikeita" asioita kehoasi hyväksi. Me herkästi pidämme omaa kehoamme itsestään selvänä ja ihmettelemme usein kun sairastumme - miten se on mahdollista, enhän minä tee mitään "epäterveellistä". Kehomme "taistelee" päivittäin pitääkseen käynnissä elimistöämme/vartaloamme ja yrittää ylläpitää "energiaa" tasaisesti sisäelinten välillä, vaikka me emme aina tarjoa niitä eväitä mitä se tarvitsisi toimiakseen normaalisti. Ennen kuin aloin kiinnostua terveellisemmästä ruokavaliosta en pahemmin kiinnittänyt huomiota esim. siihen miten paljon entsyymejä saan päivän aikana. Välillä on saattanut mennä viikko tai kaksi ilman kunnon entsyymi-annosta, jolloin kehoni on jouttunut ottamaan entsyymejä sieltä missä olisi tarvinut enemmän ja yrittänyt jakaa "energiaa" niin tasapuolisesti kuin mahdollista. Tästä varmaan johtui, että usein kärsin selittämättömästä särystä kroppassa ja sen sijaan kuin olisin ottanut hedelmän/kasviksen/vihanneksen...mitä tein? Otin särkylääkettä! Ja tämähän on vain väliaikainen ratkaisu, joten ajattele kehoasi ja yritä osoittaa kunnioitusta sitä kohtaan edes pari kertaa viikossa :)
Päivän tehtävä:
Seiso peili edessä ja toista: "Olen laihtunut ja laihtumassa koko ajan" ja ajattele sinun "kohteitasi" mitkä yrität laihduttaa ja "huomauta" itsellesi, että niistä olet laihtumassa ja esim. "reitteni ovat pienemmät" tälläiset positiiviset huomautukset auttavat solujasi sisäistämään tätä laihduttamis prosessia paremmin ja tästä on ollut hyötyä monille "Diamond - elämäsi kuntoon"- kirjan mukaan!

sunnuntaina, lokakuuta 03, 2010
Kuntosali
Eilen sitten aloitin kuntosalin!!! Todella ihanaa, tätä päivää olen odottanut toukokuusta lähtien. Ryhmäliikunta ROCKS! :) Ensimmäinen tunti: kehonhuolto - venyttelytekniikoita. En yliampu ensimmäisenä päivänä. Ensi viikon aikana pitää selvittää jos saisin personaltrainer, kun pitäisi ammattilaisen kanssa suunnitella tätä minun vatsani palattamista back-to-where-it-belongs :) Minä olen sanonut koko kesän kaikille joilla oli iloa nähdä vatsani paljaani "odota vaan kun aloitan kuntosalin ja BOOP vatsani palaa takaisin entiselleen - jeps just like it was before the kids" nyt pitää vain treenata and let the gym take it's cuorse :) Mitä muuta minun kroppani voi vaatia kuin että syön "oikein" ja kuntoilen? Toivottavasti jaksan vain käydä salilla, kun kerran allekirjoitin kahdenvuoden sopimuksen. Ensimmäistä kertaa elämässäni sitouduin johonkin "määräaikaiseen" sopimukseen noin pitkäksi aikaa ilman että on kyse palkkallisesta työsuhteesta. Mutta if this is what it takes saavuttaakseni tavoitteeni paremmasta kunnosta/elämän laadusta..so be it.
Eilen oli entsyymi-rikas-päivä: söin enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia/vihanneksia. Aamupala: hedelmiä, lounas: riisi + kasvispataa, päivällinen: salaattilautanen ja iltapala: raaka kuorittua porkkanaa, pala kurkkua, 1 omenaa :) Let the "time-2-time" puhdistus continue :).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)