keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

How do people do it - give up on sugar?!

Minä en voi elää ilman sokeria, no way no how. Totuus on, että sokeri merkitsee minulle enemmän kuin osaan sanoin kuvailla. Yleensä en edes huomaa kuluttavani sokeria päivittäin, suoranainen käyttö on vähäistä. Mutta jos ollaan oikein tarkkoja niin sokeria on kaikkialla. Nyt kun yritän olla sokerittomalla dieetillä, huomaan että minulla on todella paha sokeririipuvaisuus. Help! Tällä viikolla en ole enkä aijo leipoa yhtään kakkua tai makeista jälkiruokaa. Jos muut eivät pidä ajatuksesta so be it - sillä minä en millään osaa pitäyttyä niistä makeisista herkkuista mitä leivon. Aina on hyvä ajatella ei yksi pala tunnu missään ja ei tästä varmaan mitään "jälkeä" jää elimistöön ja eikai noin pienestä palasta suklaasta jne jne. Te kaikki "herkkusuut" tiedätte mistä puhun! Joten varmin tapa on kokonaan olla ei-makeis-ympäristössä! Ja varmasti myös minun lapset osaavat arvostaa niitä minun leivoksia paremmin jatkossa, kun huomaavat ettei se ole niin itsestään selvyys että äiti leipoo kun käsketään :D

Anyways ainoa huono asia sokeritomassa ruokavaliossa on se että ruokahalu KASVAA, minä en muistaakseni ole koskaan aikaisemmin syönyt niin paljon ruokaa kuin tällä viikolla. And people minähän yleensä syön paljon! Mutta annos määrät kasvoivat. Ensimmäiset kolme päivää meni aamupala, välipala, lounas, lounas, välipala, illallinen, illallinen ja iltapala. Jeps kun sanon paljon se on paljon. Täällä ihmeteltiin, etkö juuri syönyt lounasta tai eikö me juuri yhdessä syötty päivällistä...hehe..äidistä tuli "pohjaton". Mutta onneksi se on nyt ohi! :)

Pyydän ANTEEKSi sydämestäni pohjasta kaikilta teiltä joille olen "viisastellut" ja väheksynyt kun ovat valittaneet etteivät pysty sokerittomaan dieettiä vetämään. Erityisesti pyydän anteeksi niiltä parilta ihmiseltä, jotta olen auttanut laihduttamaan ja ollut niin ehdoton ja vaativa ja täysi-idiootti! Sillä muistaakseni en voinut ymmärtää, että paino nousi hiukan juuri sokeritoman dieetin alussa. Anteeksi! Jälleen kerran joudun valitettavasti hyväksymään sen tosiasian että olen VAIN ihminen ja varmasti teen lisää virheitä/väheksyn vääriä asioita väärään aikaan.

sunnuntaina, toukokuuta 15, 2011

Aivan mahtava olo - 7days to go !

Ihan turhaan hermostuin, en ole niin huonossa kunnossa kuin pelkäsin - Jeej! :). Sekä perjantaina että lauantaina onnistuin lähtemään lenkille niin aamulla kuin illallakin. Lauantaina vielä illallakin juoksulenkille - jeej hyvä minä ja kiitos siskolle joka jaksoi mun seuraksi tulla :) Olisi ollut todella ihanaa, jos minulla olisi seuraa sinne Naisten Kymppiin. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kertaa. Minun olisi pitänyt paremmin panostaa siihen aikaisemmin, mutta kun en silloin vielä osanut ajatella koko tapahtumapäivää kunnolla. Nooh onhan minulla Ipodia seurana, kuhan en eksy reittiltä omissa ajatuksissani. Anyways nyt olen todella innoissani tapahtumasta, toivottavasti päivä onnistuu paremmin kuin osaan nyt varauttua :D

Päivän treeniohjelma:

45min juoksulenki aamulla
30min kotikuntopiiri


Iltapäivällä: Kierros itiksen ostarilla - sekin käy liikunnasta, kun lasten kanssa siellä pyörii lastenvaatte ostoksilla. Trust me :)

lauantaina, toukokuuta 14, 2011

Tunnustus; love-hate relationship

Minulla taitaa olla sokeriin rakkaus-vihasuhde! Mitä enemmän haluan jättää sokerin kokonaan pois sitä enemmän kulutan sitä! Aivan mahdotonta! Päätin aikaisemmin että sokerittomalla dieetillä vedän loppua kohti, mutta tuon päätökseni jälkeen olen ostanut suklaata ja karkkia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi nyt eri pyhien ja synttäreiden varjolla olen vetänyt erilaisia kakkuja, ihan kuivakakusta, suklaa- ja täytekakkuun! Jotenkin sokerista on tullut uusi must have thing minulle ja se on todella bläääh, koska silloin minun yleiskuntoni "heikkenee" sillä sokeri saa aikamoisen "tuhon" aikaseksi elimistössä.


Mutta tässä yksi esim. kakku minkä en voinut jättää väliin alkuviikosta, näinkin lähellä H-hetkeä!


perjantaina, toukokuuta 13, 2011

OMG - I'm in trouble!

Viikko enään jäljellä NAISTEN KYMPPIIN ja kuten olette huomanneet en ole ollut ahkeroimassa sen eteen helmikuun jälkeen. Elämä antaa ja välillä se antaa enemmän kuin jaksaa kantaa. Tosin ihan positiivistahan nämä kuukaudet ovat olleet, jos kokonaisvaltaisesti miettii. Mutta mikä tulee liikuntaan se on valitettavasti jäänyt melkein kokonaan poiskin, helmikuun jälkeen en voisi rehellisesti sanoa yrittäneeni my very bes. Kamalasti on ollut kaikenlaista tekemistä - omavalintahan kaikki toki. Mutta nyt ymmärrän paremmin, miksi äidit yleensä valittaavat ajan puutteesta pienten lasten takia. Liikunta on helppo valita pois aikataulusta muiden tieltä, että ehtii tekemään "tärkeämmät" asiat. Mutta hyvät naiset, ei se kotityö ikinä loppu tai edes vähene, joten on aivan pakko keksiä tavan elää normaalia perhe-elämää, olla työelämässä ja silti ehtiä harrastaa liikuntaakin. En tiedä kuinka se onnistuu, mutta tämän viikon aion ainakin yrittää! Viikon päästä sunnuntaina sitten selviää oliko tämä kaikki vaivan arvosta. Minun tavoitteet ovat realistiset nyt - yritän olla olematta se viimeinen henkilö, joka maaliin tulee. Tokihan jonkun pitää olla viimeinen - kunhan se joku ei ole MINÄ!
Wish me luck! It's very needed :)

Päivän treeniohjelma:
30min Juoksu aamulla ennen aamupalaa.
45min kävely illalla.

Onkohan kukaan teistä lukijoista osallistumassa Naisten Kymppi tapahtumaan?!? Jos on "juostaanko" yhdessä, laita s-postia jos halut kaveriksi sinne lähteä. Kiitos!

sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2011

-3kg below target weight!

Pitäiskö olla iloinen vai huolestunut, että paino lähtee vaikka liikuntaa on PALJON vähemmän kuin aikaisemmin? Mielestäni syön edelleenkin "hyvin" ja määrällisesti en usko että söisin yhtään vähemmän. Tosin oon ollut kipeenä milloin minkäkin viruksen takia - tuntuu, että lapset toivat ahkerasti kaikki liikenevät virukset tarhasta. Onneksi nyt ollaan taas "viirus-vapaita" :). Anyways nyt minulla on enään 28päivää Naisten Kymppiin! Kevyempänähän homma hoituu nopeammin! Kunhan kunto taas kohenisi vain ;) Toistaiseksi en ole onnistunut "jaksamaan" juosta enempää kuin 5km kerrallaan. Minulla on aina ajallisesti vaikea suunnitella tätä ulkona juoksemista. Aina voisi tehdä jotain ennen kuin menisi sitten juoksemaan ja se vain venähtää. Salilla taas aina on pakko vetää ohjelmaa läpi ennen kuin sali menee kiinni, niin yleensä ilmestyykin sinne ajoissa. Koska nyt olen päättänyt, että ulkosella vedän loppu "metrit"  ennen Naisten Kymppiin niin pakko pysyä "ohjelmassa" vaikkakin olen erittäin huono tässä "salitomassa ohjelmassa".

Olen laiska! Siinä nyt sekin on kirjoitettu mustaa-valkoisella. Uskottelen itselleni, kuinka ahkeraa olen, kun on kolme pientä lasta ja elämä hoidettavana että silti jaksan ahkeroida hyvinvointtinikin puolesta. Mutta todellisuudessa kykenisin paljon enempään, and that is the truth :) Kunhan saan tämän yhden projektin alta pois niin minulle jää jopa enemmän aikaa paneuttua blogaamaan taas useammin. Tällä hetkellä vain kaikki aika konella menee yhden projektin loppuun saattamista, enkä valitettavasti halua siitä tänne kirjoitella. En ainakaan vielä. Mutta varmasti jos ja kun vien se asia loppuun, niin sitten ehkä..silloin on ainakin SUURI mahdollisuus, että avaudun siitä. Because it is worth it :D

Aurinko paistaa niin ihanasti, että on aivan pakko mennä kahvia keittämään jotta voisi rauhassa juoda parvekkeella :D

sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2011

Blääh...taasko kipeenä?

Kauhea olo ollut koko viikon! Kävin poistamassa viisurit oikealta niin ylhäältä kuin alhaaltakin viikko sitten ja edelleenkin on se puoli "arka". Viime vuonna päätin, jos niihin tulee reikää saavat mennä ja kappas vain niihin tuli reikää! Jatkossa en poista enään yhtäkään hammasta! Poisto sinäänsä ei ollut vaikeata, mutta olo on ollut kauheata seuraavat kolme päivää koko oikea puoli särki ja suussa oli paha maku, edelleenkin särkee leuka! Jatkossa paikataan viimeiseen asti and that is it. Anyways pari päivää viisureiden poiston jälkeen minulla nousi kuumetta ja kurkku ollut kipeenä. Tänään on onneksi parempi olo! Aloin jo huolestua olenko TAAS kipeenä.

Aamulla tosiaankin oli parempi olo ja aloitinkin päiväni aamulenkillä; puolijuoksemistahan se oli, kun veto oli ihan poissa. Jaksoin juosta kokonaiset 20min, kehitykseni sai takapakkia kun olen ollut kipeenä suurimman osan maaliskuusta ja nyt melkein kaksi viikkoa huhtikuusta :( God help me to achieve my goal in Naisten Kymppi, sillä nyt vaikuttaa siltä, etten varmaan edes 2h:ssa pääse maaliin asti :S



Tästä
Edelleenkin tavoitteena on kyllä pärjätä tunnissa, mutta tätä tahtia se ei onnistu. Mutta toisaalta minulla on kuukausi aikaa, joten toivossa on hyvä elää! Tsemppiä nyt kaikille pääsemään kesäkuntoon - whatever that is for you :D

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

6 Weeks and 6 Days OMG!

Nyt se alkaa...it's really now or never! Olen todella laiskotellut viimeaikoina sekä bloggauksen että liikumisen suhteen, vaikkakin minulla on ollut todella hyvä syy! Sairastelu ei ole mun heiniä ja tämä ns flunssa oli ihan toista lajia. Tosin olen kyllä hyvin pärjänyt ilman lääkärin määräämää hoitoa, vaikka välillä tuntui, ettei flunssa lähde ilman antibioottikuuria...täysin epänormaalia sairastaa flunssaa 5viikkoa tai enemmänkin. Anyways am back and doing great! Jeps...psyykkaamista tarvitaan :). 


Asiaan! Nyt on enään jäljellä 6viikkoa ja 6päivää Naisten Kymppiin! Nyt se sitten tapahtuu tai elämästä ei tule mitään, olen jo vuoden puhunut ja nyt kun on enään noin vähän jäljellä olen ruvenut laiskaksi. Haaste on haaste vaikka itselleen tekeekin :) Nyt minä yritän tämän viikonlopun aikana laattia 6viikon ruoka- ja treeniohjelmaa, detoxineen ja kaikkineen. It's happening baby and I'm going to enjoy it...with some painkillers ofcourse :)


Ehdotuksia saa laittaa etenkin hyvistä treeniohjelmista, sillä ruokapuoli on kutakuinkin hallussa...luulisin. Kaikki ehdotukset/omatkokemukset ja muidenkin - Kiitoksia!