maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Juoksupolkuni talvella :)




Polun valaistus on parhaimillaan oikastaessa polulta :D




Juoksupolun valaistus vaihtelee kuten huomaatte :)
  

Miksi Foolihappo on tärkeä naisille

Foolihappo - kuuluu B-vitamiinikompleksiin.


*Erittäin tärkeä vitamiini naisille fertiliteetti iässä*

Foolihapolla on tärkeä rooli punaisten verisolujen lisääntymmisessä, kasvussa ja ruoansulatuskanavan hyvinvoinnissa. Foolihappo vaikuttaa keskeisesti verenmuodostukseen, solujen jakautumiseen, aminohappoaineenvaihduntaan ja osallistuu nopeasti jakautuvien solujen ja kudosten (limakalvojen ja luuytimen) toimintaan. Raskaana oleville ja raskautta suunnitteleville suositellaan foolihappovalmisteiden käyttöä riittävän saannin varmistamiseksi. Foolihapon tarve lisääntyy sikiön kehittyessä ja monet tutkimukset osoittavat foolihapon tärkeyden nimenomaan sikiönkehityksen kannalta. Kun äidillä foolihapon tarve kasvaa raskaana olleessaan saattaa hän kärsiä foolihapon puuteesta aiheuttuvat oireista. Länsimaissa monet raskaana olevat naiset eivät edes tiedä foolihapon tärkeydestä, kun taas esim. Kaukoidässä naisille suositellaan foolihappovalmisteiden käyttöä ravinnon lisäksi. Vähimmäistarve raskaana olleessa on 400mikrog/vrk, mutta voi ottaa enemmän. Tutkimusten mukaan Foolihapon yliannostuksesta johtuvia myrkytysoireita ei ole tavattu. Itse otin 1200-1500mikrog/vrk raskaana olleessani (luettuani raskaana olevasta naisesta jolle määrättiin 5000mikrog/vrk). Foolihappoa saa useasta hedelmistä, kasviksista, marjoista ja täysviljatuotteista. Foolihappo on yleisin puuttuva B-vitamiini ja sen puute aiheuttaa seuraavat:
* Anemiaa
* Suu- ja kielitulehdus
* Ruokatorven tulehdus
* Ripuli
* Väsymys
* Huimaus
* Voimattomuuden tunne
* Ruokahaluttomuus

Englannissa saa apteekista foolihappo-vitamiini valmistetta Pregnacare, joka on suunniteltu raskautta yrittäville, raskaana oleville ja imettäville äideille. Todella hieno keksintö ja monet raskautta yrittävät uskovat onnistuneensa tämän tuotteen ansiosta. Siinä on naisille tärkeitä 19 vitamiineja ja mineraaleja yhdistetty. Valitettavasti Suomen apteekeista ei tätä tuotetta saa.

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

just another saturday

Tänään salilla ei ollut motivaatio "päällä", vaikka menin koko matka sinne kuntosalille asti ja otin "tausta-tuki" mukaan, en millään jaksanut juosta enempää kuin 17min, tosin ehdin siinä ajassa vetää 8,9-9,5km/h. Tavoite on edelleenkin 10km/h tai enemmän ennen toukokuuta, mutta kehitys on todella hyvä juuri nyt etten voisi mitenkään tällä hetkellä parantaa kehitys-tapaa. Tänään treenasin koko vartaloa! Niin kädet, jalat kuin keskivartaloakin! Tämän päivän treeniohjelmaa saan kiittää minun taustatukeni, jotka molemmat tekivät enemmän hyviä harjoituksia toistoineen lyhyessä ajassa, että oli pakko ottaa heistä esimerkkiä :))). They had The Motivation to do their best at the gym today and I had The Will power! Where there is a will there is a way and I sure did get my way around the-lack-of-motivation day att the gym.
Here are pictures that came up when I searched for "motivation" in pictures :)





Kuvat: Google

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Tutustuminen uuteen saliin...

Tänään sain tilaisuuden käydä toisessa uudessa kuntosalissa, missä yllätyin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Postiviinen yllätys oli, että sinne ajaa meidän pihasta kymmenessä minuutissa, oli todella tilava, hyvin "sisustettu" ja siellä saa nauttia teetä samalla kun istuu hierontatuolissa - heaven. Negatiivinen yllätys oli, että ensimmäiset kerrokset ovat "tyhjän panttina" ja kuntosali alkaa vasta kolmannesta kerroksesta, siellä on kuntosali, vastaannotto, neljännessä kerroksessa taas on pukuhuone (ihanan iso ja tilava) ja siellä on valitettavasti vain YKSI hierotatuoli ! En ole törmännyt muihin kuin itse omistajaan, joten on vaikea sanoa millaista henkilökuntaa siellä on. Mutta sinne suuntaan lauantaina osallistumaan Zumbaan, lupasi ettei tarte sen takia kauhean aikasin lähteä jonottamaan, vaan mahtuu hyvin :)

Päivän treeniohjelma:
* Juoksumatto 21min (3km) Tein taas omanhenkilökohtaisen ennätyksen :D
*Vinovatsalihakset kahvakuulla 2*3*15
*Reisilihas laitteella: 3*15 + 3*15
*Rintalihastreenit laitteella: 3*15
*selkälihastreenit laitteella 2*15
* Crosstreinarilla 10min
Ja hyvin jaksoin venytellä ohjelman päätteeksi, ihanaa kun on aikaa venytellä kunnolla :) Mun salissani negatiivinen puoli on juuri se, että matkoissa menee sen verran aikaa, että joudun tinkimään saliajasta.

tiistaina, marraskuuta 30, 2010

Random

Tänään oli taas niitä päiviä jolloin no matter what oon jäljessä aikataulusta. Olin koko aamupäivän suunnilleen 25min myöhässä, ei minulla ollut mitään sovittua aikaa mihinkään muiden kanssa - onneksi. Mutta silti otti kyllä päähän, että jouduin stressaamaan läpi aamupäivän. Metrokin oli myöhässä aamulla, jouduin vähentämään kuntosaliajasta osan sitä aikaa mitä menetin. Se oli tavallaan inhottavaa, että piti kellon kanssa treenata, koko ajan vilkuilin kelloa ja tein melkein kaikki harjoitukset puolitiehen :( Venytteleminenkin jäi...toivottavasti paikat eivät ole kovin kipeenä aamulla. Tämä stressinen päivä olisi ehkä ollut hiukan helpompaa sulattaa, jos ulkona ei olisi niin ******** kylmää ja joissain keskustan alueella vielä liukastakin!

Huomenna minä kyllä ihan suosiolla treenaan iltapäivällä, ettei tarvitse taas stressata metron aikatauluja aamupakkasessa ja ruuhkassa sekä lastenhoitajan omia menoja. Taidan mennä vierailevana tähtenä toiseen saliin, en ole vielä päättänyt, katsotaan huomenna. En taida kirjoittaa erikseen tämän päivän treeniohjelmaa, kun en edes itsekään muista mitä oikein tein, tuntuu että treenasin koko vartaloa..sieltä sun täältä :P

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

Sunnuntai ja treenit :)

Eilen menin sittenkin kuntosalille. Kotona vielä puhuin, etten anna pulssin nousta, just incase oon oikeesti tulossa kipeäksi or something. Mutta heti kun astuin kuntosaliin tulin toisiin ajatuksiin, oli mahtava fiilis ja annoin palaa täysillä :D Minulla on yleensä kiire kuntosalilla ehtiä tehdä minun "ohjelmani" tunnissa ja sitten jos ehtisi vielä hierontatuoliin 15min. Mutta jos menee kuntosalille iltapäivällä, yleensä siellä on niin paljon naisia ettei pääse liikumaan haluamansa tahdissa laitteesta toiseen ja usein ei ole mitään toivoakaan päästä hierontatuolille heti kun itselle sopisi. Tämän takia yleensä menen salille heti aamusta kun olen vienyt lapset hoitoon.

Treeniohjelma:
*Juoksumatolla 15min (7,5-8,9km/h)
En viitsinyt "yliampua" kun tein noin 5min parannus matkan suhteen, jeej :)
*Vinovatsalihastreenit 3*2*15 kahvakuulalla
*Selkälihastreenit laitteella 3*15
*Tärinälaiteella 15min

Salilla katsoin painoni ja olin yllättynyt, laihduin taas 1kg viidessä päivässä. Eli se että aloitan puhdistavalla energiajuomalla aamuisin auttaa "puhdistamaan" nopeammin? Tämä on jo kolmas kerta kun katson painoni viiden päivän välein ja joka kerta on mennyt 1kg :) Kohta pitää keksiä miten lihaksia rakennetaan helposti ja hitaasti, jotta tämä painonlasku pysähtyisin. Ollaan jo melkein tavoite-painossa, ihannepainoni on melkein ovella :)))

Salilta palattuani söin lautasellinen spagettia tomaatti-lihakastikeella ihan hyvällä omalla tunnolla :). Tosin vähän oli kylläinen olo Fit & Smart-energiajuomasta, minkä vedin heti treenin jälkeen.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Lauantai

Olo on edelleenkin epävarma, olenko flunssas vai ei? Joten en taaskaan lähtenyt salille, mutta sen sijaan lähdin power-kävelylle. Kesää verrattuna talvi on todella raskasta aikaa kuntokävellä ulkona, ei mahdoton, mutta haastavaa! Pystyssä pysyminen sinänsä on taitolaji :) 45min tuntui ihan 1,5h:lta, mutta pääsin kotiin turvallisesti. Niin henkisesti kuin fyysisestikin koin kuntokävelyn raskaaksi, meinaan lihakset tärisi kun palasin meidän pihaan ja kolmannen kerrokseen nouseminen ilman hissiä sai melkein kyyneleet silmiin! Venyttelin ja tein taas niitä tavallisia vinovatsalihas treenejä kotona. Ihanaa kun tyttäreni aina innostuu "treenaamaan" kanssani ja pitää ohjastaa ettei hänen iässään tarvitse tehdä loppuun asti riittää kun tekee kevyesti. Nelivuotiaaksi hän on todella hyvä jumpaamaan :)

Tämän päivän ruoka-treeniohjelma:

Kl.07.30
Puhdistava energiajuoma
Lasi vettä

Kl. 08.00
45min Power-walk

Kl. 08.45
15min Kotijumpaa + venyttelyt.
Fit & Smart proteiinijuoma
Pullo vettä

Kl. 11.00
Voilepä, juuston ja hunajan kanssa
Vihreä tee
Päärynä
Vettä

Kl. 14.00
Spagetti + tomaatti-lihakastike
Kurkkusalaatti
Vettä

Kl. 16.30
Omenapiirakka + vaniljakastike
Kahvia maidon kanssa
Omena
Banaania
Pullo vettä

Kl. 20.30
Itse tehtyä Porkkana-pizza
Banana Split
Mehua